Saumattomia teräsputkia on varastossa
Teräsputkia ei käytetä vain nestemäisten ja jauhemaisten kiinteiden aineiden kuljettamiseen, lämpöenergian vaihtoon, mekaanisten osien ja säiliöiden valmistukseen, vaan myös taloudelliseksi teräkseksi. Teräsputken käyttäminen rakennusrakenteen ristikon, pilarin ja mekaanisen tuen valmistukseen voi vähentää painoa, säästää metallia 20–40% ja toteuttaa teollistuneen ja koneellisen rakentamisen. Teräsputkilla varustettujen moottoritiesiltojen valmistus ei voi ainoastaan säästää terästä ja yksinkertaistaa rakentamista, vaan myös vähentää huomattavasti suojapinnoitteen pinta-alaa ja säästää investointi- ja ylläpitokustannuksia. Teräsputket voidaan jakaa tuotantomenetelmien mukaan kahteen luokkaan: saumattomat teräsputket ja hitsatut teräsputket. Hitsattuja teräsputkia kutsutaan lyhyesti hitsatuiksi putkiksi.
1. Saumaton teräsputki voidaan jakaa kuumavalssattuihin saumattomiin putkiin, kylmävedettyihin putkiin, tarkkuusteräsputkiin, kuumalaajennettuihin putkiin, kylmäkehruuputkiin ja ekstrudoituihin putkiin tuotantomenetelmän mukaan.
Saumaton teräsputki on valmistettu korkealaatuisesta hiiliteräksestä tai seosteräksestä, joka voidaan jakaa kuumavalssaukseen ja kylmävalssaukseen (piirustus).
2.Hitsattu teräsputki jaetaan uunihitsaukseen, sähköhitsausputkeen (vastushitsaus) ja automaattiseen kaarihitsaukseen erilaisten hitsausprosessien vuoksi. Erilaisten hitsausmuotojen vuoksi se jaetaan suorasaumahitsattuihin putkiin ja spiraalihitsattuihin putkiin. Päätymuodon vuoksi se jaetaan pyöreään hitsattuun putkeen ja erikoismuotoiseen (neliömäiseen, litteään jne.) hitsattuun putkeen.
Hitsattu teräsputki on valmistettu valssatusta teräslevystä, joka on hitsattu päittäisliitoksella tai spiraalisaumalla. Valmistusmenetelmän suhteen se jaetaan myös hitsattuihin teräsputkiin matalapaineisen nesteen siirtoon, kierresaumahitsattuihin teräsputkiin, suoraan valssattuihin hitsattuihin teräsputkiin, hitsattuihin teräsputkiin jne. Saumatonta teräsputkea voidaan käyttää neste- ja kaasuputkissa. eri toimialoilla. Hitsattuja putkia voidaan käyttää vesijohtoihin, kaasuputkiin, lämmitysputkiin, sähköputkiin jne.
Teräksen mekaaninen ominaisuus on tärkeä indeksi, jolla varmistetaan teräksen loppukäyttökyky (mekaaninen ominaisuus), joka riippuu teräksen kemiallisesta koostumuksesta ja lämpökäsittelyjärjestelmästä. Teräsputkistandardissa määritellään erilaisten huoltovaatimusten mukaisesti vetoominaisuudet (vetolujuus, myötöraja tai myötöraja, venymä), kovuus- ja sitkeysindeksit sekä käyttäjien vaatimat korkean ja matalan lämpötilan ominaisuudet.
Maksimivoima (FB), joka näytteeseen kohdistuu jännityksen aikana, jaettuna näytteen alkuperäisellä poikkileikkauspinta-alalla (so), nimeltään vetolujuus (σ b), N / mm2 (MPA). Se edustaa metallimateriaalien maksimaalista kykyä vastustaa vaurioita jännityksen alaisena.
Metallimateriaaleille, joilla on myötöilmiö, jännitystä, jossa näyte voi jatkaa venymistä lisäämättä (pysymättä vakiona) jännitystä vetoprosessin aikana, kutsutaan myötörajaksi. Jos jännitys pienenee, ylempi ja alempi myötöraja on erotettava toisistaan. Myötörajan yksikkö on n / mm2 (MPA).
Ylempi myötöraja (σ Su): maksimijännitys ennen näytteen myötörajaa pienenee ensimmäistä kertaa; Alempi myötöraja (σ SL): pienin jännitys myötörajassa, kun alkuperäistä hetkellistä vaikutusta ei oteta huomioon.
Myötörajan laskentakaava on:
Missä: FS -- näytteen myötöraja (vakio) jännityksen aikana, n (Newton) eli -- näytteen alkuperäinen poikkileikkauspinta-ala, mm2.
Vetokokeessa pituuden prosenttiosuutta, joka on lisätty näytteen mittapituudella katkeamisen jälkeen alkuperäiseen mittapituuteen, kutsutaan venymäksi. jossa σ Ilmaistuna %. Laskentakaava on: σ=（ Lh-Lo）/L0*100 %
Missä: LH -- mittauspituus näytteen rikkoutumisen jälkeen, mm; L0 -- näytteen alkuperäinen mittapituus, mm.
Vetokokeessa pienennetyn halkaisijan poikkileikkausalan suurimman pienenemisen ja näytteen rikkoutumisen jälkeisen alkuperäisen poikkileikkausalan välistä prosenttiosuutta kutsutaan pinta-alan pienenemiseksi. jossa ψ Ilmaistuna %:na. Laskentakaava on seuraava:
Missä: S0 -- näytteen alkuperäinen poikkileikkausala, mm2; S1 -- pienin poikkileikkausala pienennetyllä halkaisijalla näytteen rikkoutumisen jälkeen, mm2.
Metallimateriaalien kykyä vastustaa kovien esineiden painumapintaa kutsutaan kovuudeksi. Erilaisten testimenetelmien ja käyttöalueen mukaan kovuus voidaan jakaa Brinell-kovuudeksi, Rockwell-kovuudeksi, Vickers-kovuudeksi, Shore-kovuudeksi, mikrokovuudeksi ja korkean lämpötilan kovuuteen. Putkissa käytetään yleisesti Brinell-, Rockwell- ja Vickers-kovuutta.
Paina tietyn halkaisijan omaavaa teräskuulaa tai kovametallikuulaa näytteen pintaan määritetyllä testivoimalla (f), poista testivoima määritetyn pitoajan jälkeen ja mittaa näytteen pinnasta painaumahalkaisija (L). Brinell-kovuusluku on osamäärä, joka saadaan jakamalla testivoima sisennyksen pallomaisella pinta-alalla. Ilmaistuna HBS:nä (teräspallo), yksikkö: n / mm2 (MPA).
jossa: F -- metallinäytteen pintaan puristettu testivoima, N; D - teräspallon halkaisija testiä varten, mm; D -- sisennyksen keskihalkaisija, mm.
Brinell-kovuuden määritys on tarkempaa ja luotettavampaa, mutta yleensä HBS:ää voidaan soveltaa vain metallimateriaaleihin, jotka ovat alle 450N / mm2 (MPA), ei koville teräksille tai ohuille levyille. Brinell-kovuus on laajimmin käytetty teräsputkistandardeissa. Sisennyshalkaisijaa D käytetään usein ilmaisemaan materiaalin kovuutta, mikä on intuitiivista ja kätevää.
Esimerkki: 120hbs10 / 1000 / 30: se tarkoittaa, että Brinell-kovuusarvo mitattuna halkaisijaltaan 10 mm:n teräskuulalla 1000 kgf (9,807 kn) testivoiman vaikutuksesta 30 sekunnin ajan on 120 N / mm2 (MPA).
